Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Laskettelurippikoulu
Laskettelurippikoulu pidetään hiihtolomalla Ylläksellä, jossa tukikohtana on Kuerhostel. Rippikouluun kuuluu myös viikonloppuleiri, joka pidetään seurakunnan omassa leirikeskuksessa Österhankmossa. Lapinjaksoon kuuluu sekä laskettelua että opiskelua. Mukaan tarvitset reipasta mieltä ja kiinnostusta lasketteluun!
Toimintarippikoulut
Toimintariparilla on erilaisia harrastusmahdollisuuksia kädentaidoista liikunta- ja luontoelämyksiin. Toimintariparit pidetään Nuorisokeskus Piispalassa Kannonkoskella. Piispalan erikoisuuksia ovat mm. mahdollisuus seinäkiipeilyyn, keilailuun ja jousiammuntaan. Kesällä myös viikinkiveneilyä ja kotieläintarhaa.
Itävallan rippikoulu
Itävallan rippikoulu on täynnä elämyksiä. Ramingsteinissa sijaitsevaan leiripaikkaan, Burg Finstergrüniin matkustetaan lentokoneella ja bussilla. Burg Finstergrün on Itävallan evankelisen kirkon nuorisokeskus ja nimensä mukaisesti se on ihan oikea vanha linna! Rippikouluun sisältyy päiväretkiä, joissa patikoidaan huikeissa alppimaisemissa. Itävallan rippikouluun tarvitset mukaan oma-aloitteisuutta, kykyä sitoutua yhteisiin sääntöihin sekä hyvän peruskunnon ja reipasta mieltä!
Pärnun rippikoulut
Pärnun rippikoulut ovat kesäkuussa. Matka Viroon kuljetaan bussilla ja laivalla. Pärnussa majoittaudutaan kylpylähotelli Estoniassa. Lähistöllä on Euroopan huikeimmat hiekkarannat ja kaunis kaupunki. Pärnun rippikouluun tarvitset mukaan oma-aloitteisuutta, kykyä sitoutua yhteisiin sääntöihin sekä reipasta mieltä!
Pienryhmärippikoulu iltarippikouluna
Pienryhmärippikoulussa on mahdollisuus yksilölliseen opetukseen ja henkilökohtaisten tarpeiden huomioimiseen. Pienryhmät kokoontuvat kahdesti viikossa (n. klo 17–19 tai sopimuksen mukaan). Ryhmän maksimikoko on 10 henkilöä. Rippikoulu toteutuu, jos ilmoittautuneita on vähintään kolme henkilöä.
Kaupunkirippikoulu päiväleirinä
Kaupunkirippikoulua pidetään kesäkuun alussa arkipäivisin kahden viikon ajan. Kaupunkirippikoulussa yövyt kotona.
Leirit seurakunnan leirikeskuksissa, Österhankmo & Alskathemmet
Rippikoululeirejä pidetään omissa leirikeskuksissamme Alskathemmetissä ja Östehankmossa. Leirit kestävät kahdeksan päivää. Leireillä koet monenlaisia elämyksiä sekä opiskelun, että yhteisen vapaa-ajan merkeissä. Leirillä majoitut 2–5 hengen huoneissa. Leirimuotoisessa rippikoulussa on tärkeää sitoutua yhteisiin sääntöihin ja ottaa huomioon toiset rippikoululaiset, isoset, ohjaajat ja leirikeskuksen henkilökunta. Leirejä pidetään sekä talvella että kesällä.
Selkoripari
Elämyksellinen Vaasan alueen selkoripari kehitysvammaiseille ja autsimikirjon nuorille pidetään seuraavan kerran kesällä 2025! Lisätietoja voi tiedustella nuorisotyönohjaaja Tiia Tervoselta 044 480 8246 sekä kehitysvammatyön pastorilta Marja-Liisa Latvatalolta 0400 167 509.
Muualle rippikouluun?
Jos käyt rippikoulusi muun, kuin Vaasan suomalaisen seurakunnan järjestämällä riparilla, niin muista ilmoittautua myös meille, jolloin saat kutsun seurakuntajaksolle, joka on pakollinen osa kaikkia rippikouluja. Ilmoittaudu käyttämällä "muualle menevien" ilmoittautumislomaketta.
Muualta Vaasaan riparille?
Myös muiden seurakuntien jäsenet voivat hakea Vaasaan riparille. Täytä ilmoittautuminen, ja muista myös ilmoittaa kotiseurakuntaasi, että osaavat kutsua sinut seurakuntajaksolle sinne. Rippikouluvalinnoissa otamme ensisijaisesti huomioon seurakuntamme jäsenet sekä vaasalaiset nuoret.
1. Österhankmo, uudenvuodenrippikoulu 28.12.2023-4.1.2024 Hinta 75€
Konfirmaatio 10.3. Vaasan kirkossa klo 10
2. Laskettelurippikoulu Ylläs 24.2.-2.3. (aloitusviikonloppu Österhankmossa 19.-21.1.) Hinta 395€ (ei sisällä hissilippua eikä välinevuokria)
Konfirmaatio 17.3. Huutoniemen kirkossa klo 10
3. Piispala 1, toimintaripari 24.2.-2.3. Hinta 200€
Konfirmaatio 17.3. Vaasan kirkossa klo 10
4. Pienryhmärippikoulu talven aikana. Maksuton
Konfirmaatio 27.4. Palosaaren kirkossa klo 10 (painetussa esitteessä virheellinen pvm)
5. Päivärippikoulu kaupungissa kesäkuun alussa. Maksuton.
Konfirmaatio 16.6. Huutoniemen kirkossa klo 10 (painetussa esitteessä virheellinen pvm)
6. Österhankmo 3.-10.6. Hinta 75€
Konfirmaatio 16.6. Huutoniemen kirkossa klo 13
7. Pärnu 1 3.-10.6. Hinta 400€
Konfirmaatio 16.6. Vaasan kirkossa klo 10
8. Pärnu 2 13.-20.6 Hinta 400€
Konfirmaatio 30.6. Vaasan kirkossa klo 10
9. Österhankmo 24.6-1.7. Hinta 75€
Konfirmaatio 7.7. Huutoniemen kirkossa klo 12
10. Itävalta 26.6.-3.7. Hinta 1181€ (painetussa esitteessä virheellin pvm)
Konfirmaatio 14.7. Huutoniemen kirkossa klo 12
11. Österhankmo 3.-10.7. Hinta 75€
Konfirmaatio 14.7. Vaasan kirkossa klo 10
12. Piispala 2, toimintaripari 8.-15.7. Hinta 200€
Konfirmaatio 21.7 Huutoniemen kirkossa klo 12
13. Österhankmo 12.-19.7. Hinta 75€
Konfirmaatio 21.7 Vaasan kirkossa klo 10
14. Alskat 13.-20.7 Hinta 75€
Konfirmaatio 28.7 Vaasan kirkossa klo 10
15. Piispala 3, toimintaripari 15.-22.7. Hinta 200€
Konfirmaatio 28.7. Huutoniemen kirkossa klo 12
16. Österhankmo 22.-29.7. Hinta 75€
Konfirmaatio 4.8. Vaasan kirkossa klo 10
17. Österhankmo 31.7.-7.8 Hinta 75€
Konfirmaatio 11.8. Vaasan kirkossa klo 10
Hinnat sisältävät opetuksen, materiaalin, kuljetukset, täysihoidon sekä vakuutuksen. Vaasan ulkopuolelta tulevien rippikouluhintoihin lisätään 50 %.
Rippikoulut
Huutoniemen - Ristinummen alue, rippikoulutyö, kesäteologien esimies
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä