Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Soivat iloisesti kirkonkellot, pim-pam-pom pyhä on. Soivat iloisesti kirkonkellot, kun pyhäkoulu on!
—Kirkkomuskari
Pyhäkoulu on lasten ja perheiden oma kirkkohetki, jossa on mahdollisuus sekä touhuta että hiljentyä ja olla Taivaan Isän hoidossa yhdessä toisten kanssa. Raamatunkertomuksiin tutustutaan osallistuen yhdessä eri tavoin: kuuntelemalla, katselemalla, leikkimällä, laulamalla, liikkumalla, piirtämällä jne.
Pyhäkoulutoiminta on maksutonta. Kaikenikäiset lapset ovat tervetulleita pyhäkouluun, pienimmillä on hyvä olla oma aikuinen mukana.
Tervetuloa mukaan lapset ja vanhemmat, isovanhemmat, kummit!
Huutoniemen kirkossa kokoontuu pyhäkoulu sunnuntaisin messun aikana klo 10. Lapset osallistuvat messun alkuun ja siirtyvät alkuvirren ja -siunauksen jälkeen pyhäkoulunohjaajan johdolla pyhäkouluun, alle 4-vuotiaat oman aikuisen kanssa. Messuun palataan ennen ehtoollista. Syyskausi alkaa 10.9.2023.
Ristinummen seurakuntakeskuksessa sunnuntaisin klo 15.
Mielenkiintoisia raamatunkertomuksia ja askartelun iloa! Askartelupyhäkoulussa tutustutaan raamatunkertomuksiin askartelun merkeissä. Tervetuloa kouluikäiset yksin, kaverin tai aikuisen kanssa sekä alle kouluikäiset oman aikuisen kanssa. Tervetuloa mukaan vanhemmat, isovanhemmat ja kummit! Askartelupyhäkoulu kokoontuu Hietalahden seurakuntakodissa 27.9.2023 alkaen joka toisena keskiviikko-iltana klo 17-18.30.
Jos et pääse osallistumaan varsinaisiin pyhäkouluihin, voit osallistua kirjepyhäkouluun! Saat kerran kuussa pyhäkoulupostia kotiisi. Kirjeistä löytyy mm. raamatunkertomus ja erilaisia tehtäviä. Kirjepyhäkoulussa on kaksi ryhmää, joista toinen on suunnattu 3-8-vuotiaille ja toinen 9-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Kirjepyhäkoulussa voit olla mukana niin kauan kuin haluat.
Pyhäkoulut, perhetyön koordinointi.
Pyhäkoulunohjaajiksi etsitään nuoria ja aikuisia ev.lut. seurakunnan jäseniä, jotka olisivat valmiita antamaan aikaansa lapsille 1–2 kertaa kuukaudessa. Pyhäkoulunohjaajat toimivat pääasiassa pareittain. 11–15-vuotiaana voi toimia apuohjaajana pyhäkoulussa. Tervetuloa mukaan!
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä