Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Tiukentuneiden koronarajoitusten takia alunperin seurakunnan uusien kuorojen yhteisesiintymiseksi suunniteltu Yhdessä jouluun -konsertissa esiintyy vain nuorisokuoro Merina. Konsertti lähetetään suorana seurakunnan Youtube-kanavalla 8.12. klo 19! Tervetuloa!
Kamarikuoro Canticum Maris. Kuva: Markku Viitanen
Seurakunnan uusien kuorojen oli tarkoitus tehdä ensiesiintymisensä jo aiemmin syksyllä seurakunnan tilaisuuksien yhteydessä, mutta koronarajoitusten takia kuorot esittäytyvät vasta tulevassa konsertissa.
Jean Sibeliuksen ja suomalaisen musiikin päivänä järjestettävän konsertin ohjelmistoon on koottu sekä rakastettuja klassikoita että uusia joululauluja. Osa kappaleista on Viitasen omia sovituksia. Sibeliuksen päivän kunniaksi ohjelmistossa on mukana myös Sibeliuksen sävellyksiä, kuten esimerkiksi En etsi valtaa, loistoa sekä Varpunen jouluaamuna, jonka solistina esiintyy upeaääninen nuori Leo Monnet. Kuorojen kanssa musisoivat vaasalaisille tutut pianisti Anton Ylikallio ja huilisti Erica Nygård.
Konserttia voi seurata osoitteessa www.youtube.com/c/Vaasansuomalainenseurakunta1.
2.12.2020 13.47