Ajankohtaista

Uutislistaukseen

Vastusta kiusaamista - sytytä kynttilä

Kirkkopuiston Luotsipatsaalle perjantaina 5.3. klo 20 alkaen voi tuoda muistokynttilän Koskelan uhrin muistolle. Kynttilät symboloivat myös sitä, ettei kiusaamista koskaan tule hyväksyä.

Käsi pitelee hautakynttilää, lumesta tehty pieni sydän

Muistokynttilöitä sytytetään ympäri Suomen perjantaina 5.3. klo 20. Kirkkopuistoon kynttilöitä voi tuoda koko päivän.

Vaasan suomalaisen seurakunnan kirkkoherra Tuomo Klapuri sanoo, että meihin ihmisiin on sisäänkirjoitettuna halu suojella elämää, etenkin lasten ja nuorten elämää. Siksi Koskelan tapahtumat koskettavat ja satuttavat.

– Monet kysymykset jäävät vaille vastausta. On tärkeää, että meillä on lupa yhdessä tuntea surua ja ilmaista sitä esimerkiksi muistokynttilöitä sytyttämällä. Vähintään yhtä tärkeää on, että näemme ja kuulemme toisemme, otamme vastuuta toisistamme ja puutumme kaikenlaiseen kiusaamiseen, Tuomo Klapuri sanoo.

– Kun sytytämme muistokynttilöitä, ajatuksemme ovat niiden luona, joita kiusaaminen koskettaa. Kynttilän liekki luo valoa pimeään ja on toivon ja rakkauden merkkinä surun keskellä, Klapuri jatkaa.

Kun sytytämme muistokynttilöitä, ajatuksemme ovat niiden luona, joita kiusaaminen koskettaa. Kynttilän liekki luo valoa pimeään ja on toivon ja rakkauden merkkinä surun keskellä.

Kynttilän liekki luo valoa pimeään ja on toivon ja rakkauden merkkinä surun keskellä.

Paikallisissa Facebook-ryhmissä on jaettu päivityksiä vastaavanlaisista tilaisuuksista ympäri Suomen, ja pohdittu, mikä paikka Vaasassa olisi näkyvä paikka muistokynttilöiden sytyttämistä varten. Vaasan seurakuntayhtymässä mietittiin, miten kirkko voi olla mukana.

– Yksi kirkon tehtävistä on olla mukana tukemassa ja lohduttamassa. Kirkkopuisto sijaitsee keskeisellä paikalla, ja sinne on helppo tulla, joten siksi tarjoamme mielellämme Kirkkopuistoa tätä tarkoitusta varten, sanoo  kiinteistöpäällikkö Kalle Pulkkinen.

Tilasuutta varten on luotu kaksikielinen Facebook-tapahtuma nimeltä Sytytä kynttilä kiusaamista vastaan – Tänd ett ljus mot mobbning.

Linkki Facebooktapahtumaan Sytytä kynttilä kiusaamista vastaan – Tänd ett ljus mot mobbning

2021-03-02 08:42:06.0