Ajankohtaista

Uutislistaukseen

Kirkon uusi Tilaa virkatodistus verkossa -asiointipalvelu on avattu

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on avannut verkossa asiointipalvelun, jossa asiakas voi tietoturvallisesti tilata virkatodistuksen itsestään (ns. elää-todistus) tai sukuselvitysmuotoisen virkatodistuksen vainajasta.

Palvelua voi käyttää suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Suomenkielinen palvelu on osoitteessa tilaavirkatodistus.fi.

Virkatodistuksia tarvitaan hyvin monenlaisiin tarkoituksiin esimerkiksi adoptio-, apuraha-, eläke-, perinnönjako- ja perunkirjoitusasioiden hoitamiseen. Virkatodistuksia tilataan kirkosta vuosittain noin 60 000. Virkatodistusten toimittaminen on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lakisääteinen viranomaistehtävä.

”Merkittävä osa kirkon jäsenistä haluaa saada kaikki kirkon asiointipalvelut verkosta. Uusi palvelu on käytettävissä joka päivä vuorokauden ympäri, ja se helpottaa virkatodistuksen tilaamista huomattavasti. Palvelun suunnittelussa on kiinnitetty erityisesti huomiota saavutettavuuteen ja käyttäjäystävällisyyteen”, sanoo rekisterijohtaja Sanna Heickell Kirkkohallituksesta.

Palvelun käyttö edellyttää vähintään 18 vuoden ikää ja kotikuntaa Suomessa. Lisäksi käyttäjällä tulee olla pankkitunnukset tai mobiilivarmenne. Palveluun tunnistaudutaan suomi.fi-tunnistautumisen kautta. Myöhemmin myös organisaatiot – esimerkiksi pankit ja lakiasiaintoimistot – voivat tilata asiakkaidensa puolesta todistuksia palvelun kautta. Virkatodistuksen voi edelleen tilata myös ottamalla yhteyttä  keskusrekisteriin. Vaasan suomalaisen seurakunnan virkatodistusasiat hoidetaan Lapuan hiippakunnan aluekeskusrekisterissä. Linkki aluekeskusrekisterin verkkosivuille.

Tilaa virkatodistus verkossa -palvelu täydentää kirkon sähköisen asioinnin palveluja. Liity kirkkoon palvelu avattiin vuonna 2016 ja avioliiton esteiden tutkinta –asiointipalvelu vuonna 2018.

Lisätietoja:
Sanna Heickell, rekisterijohtaja, p. 040 688 1461, sanna.heickell@evl.fi

 

Tiedotteen lähde Kirkon viestintä.

18.2.2021 10.37