Seurakunta Kaikukortin jakelijaksi vuoden alusta
Vaasan suomalainen seurakunta liittyy Kaikukortin jakeluorganisaatioiden joukkoon 1.1.2021 alkaen. Kaikukortilla kulttuuri- ja liikuntapalveluista pääsevät osalliseksi myös taloudellisesti tiukassa tilanteessa olevat kaupunkilaiset.

Vaasan kaupunki otti Kaikukortin kokeiluun vuonna 2020 ja toiminta jatkuu vuonna 2021.
Tavoitteena on parantaa kaupunkilaisten mahdollisuuksia osallistua kulttuurielämään, urheilutapahtumiin ja liikunnan harrastamiseen. Kaikukortin avulla kortin omistaja voi käydä esimerkiksi teatterissa, jalkapallopelissä ja uimahallissa.
Kortti on tarkoitettu yli 16-vuotiaille sosiaali- ja terveyspalvelujen vaasalaisille asiakkaille, joiden ei ole taloudellisen tilanteensa takia mahdollista käyttää kulttuuri- ja liikuntapalveluita. Seurakunnassa edellytyksenä Kaikukortin saamiselle on, että on seurakunnan diakoniatyön asiakas.
Kaikukorttia voi käyttää millä tahansa Kaikukortti-alueella Suomessa.
11.12.2020 12.55