Ajankohtaista

Uutislistaukseen

Diakonia-avustusten tarve yli kaksinkertaistunut alkuvuoden aikana

Ihmisten elämää painavat kohonneet elinkustannukset, äkilliset elämänkriisit ja terveyden ongelmat


Vaasan suomalaisen seurakunnan diakoniatyön myöntämät avustukset ovat alkuvuonna olleet peräti 140 prosenttia korkeammat kuin alkuvuonna 2022. Avustusten tarpeen kasvu alkoi näkyä jo vuoden 2022 lopussa. Elinkustannusten laskua ei ole edelleenkään näköpiirissä, joten ihmisten avuntarve tullee jatkumaan korkeana.

pixabay.comfiuserscongerdesign.jpg


-    Sähkön lisäksi muut elinkustannukset ovat kohonneet kauttaaltaan. Elämisestä on tullut kallista, ja ihmiset ovat tähän mennessä jo käyttäneet mahdolliset puskurinsa. Tilanne loppuvuoden avustustarpeen osalta huolestuttaa, sanoo diakoniajohtaja Hanna Ehrnrooth. 

Asiakkaiden kanssa käydyt keskustelut koskivat talousvaikeuksien lisäksi terveys- ja ihmissuhdepulmia. 
-    Avuntarvitsijoissa on näkynyt varsin erityyppisissä elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Osa heistä on tähän saakka pärjännyt, mutta elämänkriisit yhdistettynä kohonneisiin elinkustannuksiin pakottavat turvautumaan diakoniatyön apuun, Ehrnrooth tietää. 

Vaasalaiset saivat diakoniatyön kautta lähes 100 000 euroa taloudellisena apuna

Vaasan suomalainen seurakunta jakoi vuonna 2022 diakoniatyön kautta taloudellista apua 98 893 euroa. Diakoniatyöntekijöillä oli vuoden aikana 4 887 asiakaskontaktia. Suurin osa diakoniatyön asiakkaista oli työikäisiä ja yksin asuvia työelämän ulkopuolella olevia henkilöitä. Asiakaskontakteja diakoniatyössä ei ollut aikaisempaa enemmän, mutta asiakkaat tarvitsivat aikaisempaa enemmän taloudellista avustusta.  
Avustuksia jaettiin diakoniatyön määrärahojen lisäksi Kirkon diakoniarahaston, Tukikummit-säätiön ja Kotimaanavun avustuksista sekä yksityisten ihmisten, yritysten ja yhdistyksien lahjoituksista. 
Seurakunnan toimitiloissa eri puolilla kaupunkia tarjottiin maksuttomia ruokailuja 111 kertaa. Joukko seurakunnan vapaaehtoisia toimivat diakoniatyöntekijöiden rinnalla mm. ruokailuissa ja ruokajakeluissa. 
 

Hanna Ehrnrooth
Hanna Ehrnrooth
diakoniajohtaja
Raastuvankatu 13, 2. krs
65100 Vaasa

Tue Mar 14 14:59:05 EET 2023