Ajankohtaista

Uutislistaukseen

Hallintokappalainen Tiina Keinänen ja kirkkoherra Tuomo Klapuri vastaanottamassa Lehti-tunnustuksen hiippak... Hallintokappalainen Tiina Keinänen ja kirkkoherra Tuomo Klapuri vastaanottamassa Lehti-tunnustuksen hiippakuntadekaani Terhi Kairalta ja piispa Matti Salomäeltä.

Vaasan suomalaiselle seurakunnalle Lapuan hiippakunnan Lehti-tunnustus

30.5.2022 12.37

Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli on myöntänyt Lehti-tunnustuksen Vaasan suomalaisen seurakunnan monikulttuurisuus- ja maahanmuuttajatyölle. Tunnustus jakoivat piispa Matti Salomäki ja hiippakuntadekaani Terhi Kaira hiippakuntajuhlassa Lapuan tuomiokirkossa helatorstaina 26.5.2022.

Tunnustuksen perusteiksi Kaira mainitsi mm. "Työtä on tehty ja kehitetty pitkäjänteisesti koko 2000-luvun ajan. Eri puolilta maailmaa alueelle muuttaneet ihmiset ovat päässeet osalliseksi seurakuntayhteydestä. Diakoninen painotus on ollut vahva ja työote perhekeskeinen. Tulevaisuudessa maahanmuuton lisääntyminen näkyy Lapuan hiippakunnassa entistä vahvemmin ja entistä useammilla paikkakunnilla. Vaasan suomalaisen seurakunnan monikulttuurisuus- ja maahanmuuttajatyö tarjoaa hienon esimerkin, joka voi toimia apuna ja rohkaisuna myös muille seurakunnille."

Monikulttuurinen työote kuuluu vahvasti myös Vaasan suomalaisen seurakunnan tulevaisuuteen. Kaupungissa 10% väestöstä on muun kuin suomen- tai ruotsinkielisiä, ja tämä osuus tulee kasvamaan entisestään. Maahanmuuttajaväestöä kohdataan kaikilla työaloilla ja sektoreilla. Lehti-tunnustus on kiitos koko seurakunnan yhteisestä työstä. 

Lehti-tunnustuksia on myönnetty vuodesta 2006. Tunnustus voidaan myöntää yksittäiselle henkilölle, seurakunnalle tai muulle toimijalle, joka on vaikuttanut merkittävästi Lapuan hiippakunnassa, kehittänyt uusia toimintatapoja seurakuntien käyttöön tai nostanut toiminnallaan esille uusia näkökulmia. Tunnustukseen kuuluvat Lehti-keramiikkalautanen, tunnustustaulu ja rahapalkinto.

Tiina Keinänen