Ajankohtaista

Uutislistaukseen

Syyskuun alusta alkaen diakonian vastaanottoajan voi varata sähköisesti

Uudistuksen tavoitteena on tehdä avun hakemisesta entistä helpompaa ja ajasta riippumatonta.

henkilö pitelee käsissään puhelinta, jossa näkyy ruudulla avoimena sähköisen ajanvarauksen verkkosivu

– Haluamme madaltaa kynnystä ottaa yhteyttä. Sähköinen ajanvaraus tuo yhden uuden, monille luontevan tavan hakeutua diakonisen avun piiriin, sanoo diakoniajohtaja Hanna Ehrnrooth.
Sähköinen ajanvaraus täydentää seurakunnan nykyisiä yhteydenottotapoja, kuten puhelin- ja verkkolomakeyhteydenottoja. Uudistuksen myötä asiakas voi varata keskusteluajan diakoniatyöntekijälle silloin, kun se hänelle parhaiten sopii eli myös iltaisin ja viikonloppuisin. 
–    – Kaikki eivät voi tai halua soittaa virka- aikana. Verkkoajanvaraus antaa mahdol-lisuuden hoitaa asia rauhassa silloin, kun siihen on sopiva hetki. Diakoniatyönte-kijät ottavat asiakkaita vastaan arkisin maanantaista perjantaihin. Viikonloppuisin ja juhlapyhinä ei asiakasaikoja ole varattavissa.

Apua monenlaisiin elämäntilanteisiin

Diakoniatyössä kohdataan ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa: taloudellisissa vaikeuksissa, yksinäisyyden keskellä tai kriisin kohdatessa. Keskustelut ovat maksuttomia ja luottamuksellisia, eikä kirkkoon kuulumista edellytetä.
– Mikään asia ei ole liian pieni. Usein jo se, että saa puhua tilanteestaan jonkun kanssa, auttaa jäsentämään ajatuksia ja löytämään ratkaisuja, Ehrnrooth kertoo.
Sähköisen ajanvarauksen kautta voi varata ajan esimerkiksi keskusteluapuun tai taloudellisten asioiden läpikäyntiin. Syksyn aikana palvelua testataan, joten sähköisesti olevia aikoja avataan asteittain enemmän. 
-    Varaukset ovat ns. esivarauksia, jotka diakoniatyöntekijä vahvistaa. Asiakas saa tekstiviestin varauksen vahvistamisesta.


Kaikki kanavat säilyvät


Vaikka sähköinen ajanvaraus otetaan käyttöön, perinteiset asiointitavat säilyvät rinnalla.
– On tärkeää, että palvelu on saavutettavaa kaikille. Kaikki eivät halua tai pysty käyttämään verkkopalveluja, joten puhelinasiointi on jatkossakin keskeistä.
Diakoniatyössä korostuu luottamus ja matalan kynnyksen kohtaaminen. Siksi uudistuksessa on kiinnitetty huomiota myös siihen, että ajanvaraus on mahdollisimman yksinkertainen eikä vaadi monimutkaisia tunnistautumisprosesseja.
– Meille on tärkeää, että avun hakeminen tuntuisi turvalliselta ja helpolta alusta alkaen, Ehrnrooth sanoo.

 

Linkki sivulle, josta voi varata ajan oman alueesi diakoniatyöntekijälle 

Tiedustelut:

Hanna Ehrnrooth
Hanna Ehrnrooth
diakoniajohtaja
Raastuvankatu 13, 2. krs
65100 Vaasa

Mon Aug 31 12:50:48 EEST 2026