Juha kertoo löytäneensä kutsumuksensa kirkon työhön Vaasan seurakuntanuorien toiminnasta. Teologian opinnot Helsingissä johtivat pappisvihkimykseen ja siirtolaispapin työhön Norrköpingissä Ruotsissa. Paluu takaisin Pohjanmaalle koitti perheen lasten aloittaessa koulunkäynnin, ja vuonna 1997 Juha aloitti työt Vaasan suomalaisen seurakunnan seurakuntapastorina.

– Syksyllä 2006 hain ja pääsin vankilapastoriksi Vaasan vankilaan edellisen viranhaltijan siirtyessä toisiin tehtäviin, Juha kertoo.

Vankilapastorin virka on poikkeuksellinen, sillä siinä työskentelee sekä rikosseuraamuslaitoksen että tuomiokapitulin alaisena. Vankilapastorin työnkuvaan kuuluu uskonnonharjoittamisen mahdollistamisen sekä sielunhoidon ja hengellisten tilaisuuksien järjestämisen lisäksi myös työyhteisön toimintaan osallistuminen. 
 

Yhteys syntyy jakamalla

Vankilasielunhoito on yksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vanhimmista erityissielunhoidollisen työn muodoista. Vuosisatojen aikana sielunhoitoon siirtynyt saarnaamisesta kohti vankien henkistä ja hengellistä hyvinvointia tukevaa keskustelutyötä. 

– Keskusteluissa voidaan puhua mitä vain auton vaihdelaatikosta uskonasioihin. Se on parhaimmillaan sellaista tervehdyttävää ajatustenvaihtoa, jossa kaksi ihmistä kohtaa ja jakaa ajatuksiaan ilman roolien taakkaa, Juha kertoo.
Keskustelujen tehtävä on auttaa vankia ymmärtämään paremmin itsensä lisäksi myös oman elämänsä kulkua ja sen syy- ja seuraussuhteita. Juha toteaa, että harva vangeista hyväksyy rikostaan tai ajattelee, että omassa teossa ei ole mitään väärää. 

– Henkirikos painaa aina, siitä ei pääse mihinkään. Keskusteluissa on tarkoitus kehittää vangin valmiuksia elää syyllisyyden kanssa. Syyllisyys ei katoa minnekään eikä sen kuulukaan kadota, mutta ajan kanssa se jäsentyy osaksi elämää. Anteeksiantamus ei tarkoita unohtamista eikä vastuusta luopumista, vaan tekojensa rehellistä kohtaamista.

Juha kertoo, että syyllisyyden taakan kantamisessa näkee erilaisia toimintatapoja. Tekojensa seurausten kohtaaminen ei ole kenellekään helppoa. Osa vangeista kätkee tapahtuneen mielensä perukoille, jossa se jatkuvasti kuormittaa psyykettä. 

– Toinen tapa on jonkinlaisen sovinnon kokemuksen mahdollisuus. Se on tasapainottelua sen tosiasian kanssa, että on yhtä aikaa sekä syntinen että armahdettu, Juha kertoo.

– Rehellisyys Jumalan edessä voi olla aluksi rankkaa, mutta se ei jää siihen. Vaikka Jumalan kaikkinäkevä valo on kirkas ja se sattuu, muuttuu se ennen pitkään lempeäksi, hoitavaksi valoksi, jossa on aina uuden alun mahdollisuus.
 

Jokaiselle toivoisi hyvää elämää

Rikosseuraamuslaitoksen tilastojen mukaan noin 80 % vangeista on jonkinlainen päihdeongelma, ja päihteet ovat myös yleisin syy vankilakierteen syntymiseen. Monen vangin elämässä päihteet ovat kietoutuneet osaksi kaikkia elämän osa-alueita ja sosiaalisia verkostoja, mikä tekee päihdeongelman ratkaisemisesta erityisen haasteellista. Syitä päihteiden käyttöön on monia. 

– Vangeissa näkee monenlaisia psyyken tai kehityksen häiriöitä, joita vanki on elämänsä varrella oppinut pakenemaan päihteisiin. Osalla vangeista on geneettinen alttius riippuvuuksiin, ja osa on kasvanut päihdemaailmaan lapsuudesta saakka. Vaikka päihdeperheiden todellisuus on hirveää ja julmaa, ei moni siinä ympäristössä kasvanut pysty sitä itse välttämättä kyseenalaistamaan, Juha kertoo.

Rehellisyys Jumalan edessä voi olla aluksi rankkaa, mutta se ei jää siihen. Vaikka Jumalan kaikkinäkevä valo on kirkas ja se sattuu, muuttuu se ennen pitkään lempeäksi, hoitavaksi valoksi, jossa on aina uuden alun mahdollisuus.

Suomen vankiloissa on käytössä erilaisia päihteettömyyttä tukevia ohjelmia, joiden tarkoitus on motivoida vankia elämänmuutokseen. Vaasan vankilassa oli toiminnassa kristillinen päihdekuntoutusosasto 20 vuotta. 

– Osasto perustui kristilliseen ihmiskäsitykseen, mutta sen toimintaan osallistuminen ei vaatinut kirkon jäsenyyttä tai uskossa olemista. Osaston tulokset olivat erinomaisia: jos perinteisen päihdetyön vaikuttavuus on tyypillisesti yksinumeroinen prosenttiluku, niin meidän kristillisen ohjelmamme vaikuttavuusluvut olivat kaksinumeroisia. Osasto kuitenkin lopetettiin resurssisyistä, Juha harmittelee.

Juha toteaa, että rikollinen elämä on harvoin ihmisen oma valinta, vaan usein seuraus kyvyttömyydestä löytää parempi vaihtoehto. Rikoskierteestä irtautumisessa on tärkeää, että perustekijöiden kuten oman asunnon ja mielekkään tekemisen lisäksi myös tukiverkosto ja henkinen toimintakyky ovat kunnossa.

– Kaikkein vaikein korjattava on ihmissuhdeverkosto, joka helposti vie takaisin päihde- ja rikosmaailmaan. Sosiaalisen verkoston rakentaminen kokonaan uusiksi vaatii henkistä kanttia ja ulkopuolista tukea, Juha toteaa.

Joskus Vaasan torin kulmilla Juhaa vastaan kävelee vankilasta tuttu mies vanhoihin päihdekuvioihinsa palanneena. Juha muistuttaa, että kenenkään uskon syvyydestä ja elämässä onnistumisesta ei voi tehdä johtopäätöksiä ulkoisten seikkojen kautta.

– Jos usko elää hänen sydämessään, niin mikä minä olen kieltämään sen arvoa ja syvyyttä millään perusteella. Me emme tiedä kenenkään elämän lopputulosta, ja usein Jumalan tapa toimia on aivan toisenlainen kuin me ihmiset kuvittelemme.

– Vaikka joku löytää itsensä alkupisteestä, ei se tee arvottomaksi sitä mitä hän on matkalla tehnyt ja kokenut. Vaikka olosuhteet ovat saattaneet viedä voiton, niin jäljellä on se mitä hän kantaa sydämessään, Juha lisää.

Jokainen meistä tarvitsee elämässään anteeksiantoa, sovintoa ja rakkautta. Ne todistavat, että emme ole vain heitettyinä tähän maailmaan, vaan olemme sidoksissa johonkin suurempaan.

Koko maailma on Jumalan maailma

Seurakunnan ulkopuolella työskentely on tuonut uusia näkökulmia myös kirkon toimintaan.  Juha toteaa, että kirkon kannattaisi etsiä paikkaansa yhteiskunnan rakenteista, eikä toimia vain omana saarekkeenaan. 

– Meillä olisi täysi mahdollisuus ja perusteet tehdä yhteistyötä yhteiskunnan eri tasojen kanssa hyvän elämän puolesta. Tämä ei tarkoita niinkään evankelioimista, vaan henkistä ja hengellistä keskustelu- ja työnohjausapua, ihmisten tukemista siinä heidän elämässään, Juha toteaa.
Juha toteaa, että syntisten ja publikaanien keskelle hakeutuminen oli myös Jeesuksen tapa toimia.

– Olen pohtinut löysikö Jeesus näiden uskonnollisesti “persona non grata” -ihmisten joukosta jotakin aidompaa, Jumalalle otollisempaa. 
Juha lisää, että myös suvaitsevaisuuden ja yhteisöllisyyden vaaliminen on entistä tärkeämpää jatkuvasti polarisoituvassa maailmassa ja kirkon toiminnassa.

– Koen tärkeäksi vaalia kristittyjen yhteyttä ja välttää ääripäihin liittyvää liallista puhdasoppisuutta ja mustavalkoisuutta. Usko pukeutuu erilaisiksi elämännäkemyksiksi, ja aito yhteys syntyy siitä, että hyväksyy myös muiden tavan uskoa arvokkaaksi. On olemassa erilaisia tapoja elää kristittynä.

Vuodenvaihde toi mukanaan myös uudenlaisen elämänvaiheen, kun vankien sielujen hoitaminen vaihtui eläkeläisen vapauteen. Juha kertoo jäävänsä pois työelämästä haikein, mutta kiitollisin mielin.

– Jään eläkkeelle kiitollisena siitä, että viimeiset työvuodet ovat sisältäneet niin paljon hienoa keskustelutyötä vankien kanssa. Olen iloinen, että onnistuin vielä loppumetreillä tekemään urani parhaimmat työvuodet.


Teksti ja kuvat: Katja Lösönen

Juttu julkaistu seurakuntalehti Loistossa 1/2026 (linkki näköislehteen)