Lotta kertoo hakeneensa kesätöitä kirkon oppaana Vaasan seurakuntayhtymältä. Kiinteistöpäällikkö Reetta Hietaharju oli kiinnittänyt huomioita Lotan koulutustaustaan, ja päätyi tarjoamaan hänelle kesätyön sijaan projektityötä kulttuuriperinnön inventoinnin parissa. Vaasa oli tuttu paikka entuudestaan, ja Lotan aikaisempi työkokemus Viitasaaren kirkon oppaana oli hyvä pohja kirkollisten esineiden tuntemukselle. 

Lotta kertoo, että inventoinnin tarkoitus on muodostaa kokonaiskuva Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kulttuurihistoriallisesti arvokkaasta omaisuudesta. Irtaimistosta ja kiinteistöistä muodostetaan valtakunnallinen tietokanta, joka toimii seurakuntien apuna esimerkiksi kiinteistöstrategioita laadittaessa. Inventoinnin tavoite on käydä läpi kaikki kirkolliset esineet ikäkaudesta ja rahallisesta arvosta riippumatta.

– Tarkoituksena on muodostaa kokonaiskuva siitä, millaista taidetta ja irtaimistoa seurakunnat omistavat, jotta sitä pystyttäisiin hoitamaan mahdollisimman hyvin. Vaasassa luetteloin kaikkien kirkkojen ja siunauskappeleiden lisäksi myös seurakuntatalon ja seurakuntakeskusten irtaimiston, Lotta kertoo.

Lotan mukaan Vaasassa erityisen kiinnostavaa oli kiinteistöjen eri-ikäisyys, mikä näkyy myös irtaimistossa. 

– Esineistö oli kunnoltaan ja iältään hyvin monimuotoista. Itselleni tuli yllätyksenä erityisesti kirkollisen taiteen laaja skaala ja määrä. Luterilaisella kirkolla ei ole tiukkoja sääntöjä siitä, miten uskoa ilmennetään taiteessa tai arkkitehtuurissa, joten mukaan mahtuu perinteisen tyylin lisäksi paljon modernia ilmaisua. 

Lotta kertoo, että yksi luetteloinnin tarkoituksista on myös opastaa ja rohkaista henkilökuntaa esineiden käyttämiseen. Kirkolliset esineet eivät ole koristeita, vaan niillä on aina käyttötarkoitus.

– Kirkko ei ole museo, eikä kauniista esineistä ole mitään iloa seurakuntalaisille kaapin pohjalla. Luetteloinnin avulla on helpompi myös hahmottaa, mitkä esineistä kannattaisi konservoida ja ottaa käyttöön, Lotta kertoo.

Lotan mukaan kirkkojen irtaimisto kertoo oman aikansa asenteista, arvoista ja myös taloudesta. Nykyajalle on tyypillistä tietynlainen pragmaattisuus ja käytännöllisyys. 

– Esimerkiksi alttarilla oleva valkoinen puuvillaliina kertoo nykyajan käytännönläheisyydestä: on tarvittu valkoinen liina, ja siihen tehtävään on valittu parhaiten soveltuva käyttöesine. Omalla tavallaan se myös heijastaa luterilaisen kirkon maanläheistä pyhyyskäsitystä. Alttari on aina alttari riippumatta siitä, onko liina käsikirjailtua silkkiä vai Tokmannilta ostettu lakanakangas, Lotta pohtii.

Hopeinen kalkki on vaasalaisen Fredrik Alfred Bäckströmin valmistama vuonna 1862. Maljan pohjassa on kaiverrus "1862 Nikolajstads Kyrka".

Lotta kertoo, että suurin osa Vaasan suomalaisen seurakunnan esineistöstä on uudempaa tuotantoa, vaikka mukaan mahtuu aarteita myös satojen vuosien takaa. Kirkon holveista löytyi muun muassa Vaasan kirkon alkuperäinen ehtoolliskalkki ja arvokkaita historiallisia tekstiilejä.

– Vaasan kirkkoon 1800-luvun puolivälissä teetetty samettinen messukasukka on hieno, koska se on niin erilainen kuin nykyiset ja ikäänsä nähden myös hyvässä kunnossa.

Silkkisamettinen messukasukka on valmistettu Savonlinnassa vuonna 1865. Kasukka on reunustettu aidolla hopeanauhalla.  Takana on latinalainen risti, kaksoiskaluunanauhat orjantappurakruunu ja säteet poikkileikkauksessa.  Ristin yläpuolelle on kirjailtu sanat JNJK, Jeesus Nasaretilainen Juutalaisten Kuningas. Etupuolelle on hopeakirjailu kolmio, jonka päälle on kirjailtu nimi Jahve hepreaksi.
    
Lotta kertoo oppineensa myös arvostamaan eri aikakausien estetiikkaa. Omiksi suosikeikseen hän mainitsee Huutoniemen ja Palosaaren kirkot.

– Osa ihmisistä vierastaa betonia ja modernismia, mutta arvostan itse erityisen paljon Huutoniemen kirkon toimivuutta. Se on käytännöllinen ja palvelee nykyajan seurakunnan tarpeita, Lotta toteaa.

Vaikka kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ja irtaimistojen ylläpito on yksi kirkon lakisääteisistä tehtävistä, on se myös voimavara seurakuntalaisille. 

– Tieto kulttuuriperinnöstä synnyttää halun myös vaalia sitä. Seurakunnat omistavat paljon suomalaista kulttuuriperintöä, joka on meidän kaikkien yhteistä omaisuutta. Inventoimalla arvokas esineistö saadaan parempaan hallintaan ja myös parempaan hoitoon, Lotta toteaa.

Jäikö inventointityöstä erityisiä taitoja tulevaisuutta varten?

– Olen nykyään varsin nopea tulkitsemaan hopealeimamerkintöjä, Lotta nauraa.
 

Teksti ja kuvat: Katja Lösönen. Artikkeli julkaistu Loisto-lehdessä 1 2025.