Vaasan, Huutoniemen ja Palosaaren kirkot.

Rikkinäisiä joulukoristeita


Yksi rakkaimmista joulukoristeistani on joulupukkisoittorasia, joka ei ole soinut yli kolmeenkymmeneen vuoteen, ei elämäni toisen joulun jälkeen. 
Tuona jouluaattona vuosia sitten lähdimme vanhempieni kanssa myöhään yöllä ajamaan mummolasta kotiin. Minä nukahdin isoäidiltä lahjaksi saamani soittorasia sylissäni. Pimeydestä auton eteen hyppäsi hirvi, jota isä ehti väistää. Me selvisimme säikähdyksellä, mutta käsistäni lentänyt soittorasia lakkasi soimasta. 
Toinen minulle rakas joulukoriste on sota-ajalta. Se on paperinen kuusenkoriste, vienosti hymyilevä enkeli, jonka siivet ovat vuosikymmenien saatossa repeytyneet. Isoisäni sai sen lapsena siskoltaan joululahjaksi. Siitä lähtien se on aina ollut joulukuusessa paraatipaikalla. Se on nähnyt sota-ajan joulut, haikean joulun isoäitini kuoleman jälkeen sekä jouluvalot, joita isoisäni halusi ripustaa vielä sokeuduttuaankin, vaikka ei enää itse niitä nähnyt.
Nämä rikkinäiset koristeet muistuttavat, että joulun ilosanoman äärellä ei tarvitse olla ehjä. Jeesuksen seimen luo saamme tulla myös väsyneinä, surullisina ja mieli täynnä menneiden joulujen kaikuja. Niiden läpi kantaa enkelten ikiaikainen laulu: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.”


Siunattua joulunaikaa,


Monica Metsäranta 
seurakuntapastori