Iltamusiikki

ti 26.7. klo 19.30
Santeri Siimes

Vaasan kirkko

Santeri Siimes, urut. Illan ohjelma vie meidät Ranskaan, jonka urkutaiteen historia kuuluu maailman kunniakkaimpiin. Itseoikeutetusti mukana ovat 350-vuotis- ja 200-vuotisjuhliaan viettävät Nicolas de Grigny ja César Franck, jotka kuuluvat aikakausiensa keskeisimpiin nimiin. Myös konsertin päättävä Santeri Siimeksen teos ammentaa ranskalaisesta perinteestä, sillä se on sävelletty Aristide Cavaillé-Collin urkujen ja niille kirjoittaneiden säveltäjien hengessä.Vapaa pääsy!

Ohjelma

 

Nicolas de Grigny (1672–1703):     Veni Creator
      – En taille à 5
      – Fugue à 5
      – Duo
      – Récit de cromorne
      – Dialogue sur les grands jeux
Alexandre-Pierre-François Boëly (1785–1858):    Récit de tierce en taille (op. 12 no. 8)
César Franck (1822–1890):    Prélude, fugue et variation (op. 18)
Edmond Lemaigre (1849–1890):    Fragment symphonique (Nouvelles pièces, no. 1)
Aloÿs Claussmann (1850–1926):    Pastorale (op. 16 no. 3)
Mel Bonis (1858–1937):    Prière (op. 105)
Albert Alain (1880–1971):    Scherzo (op. 423)
Émile Bourdon (1884–1974):    Élégie (op. 59)
Albert Ribollet (1884–1963):    Fantaisie (Douze pièces, no. 2)
Santeri Siimes (1981–):    Trois études    

 

Helsingissä 1981 syntynyt Santeri Siimes opiskeli urkujen- ja pianonsoittoa Sibelius-Akatemiassa opettajinaan mm. Harri Viitanen, Meri Louhos ja Carlos Juris. Lisäksi hän täydensi urkuopintojaan Naji Hakimin mestarikurssilla vuonna 1999. Siimeksen ohjelmisto ulottuu vanhasta musiikista nykymusiikkiin, mutta hän on omistautunut erityisesti 1800- ja 1900-lukujen ranskalaisen koulukunnan urkumusiikin esittämiseen. Hän on esiintynyt eri puolilla Suomea sekä Ranskassa, mm. Pariisin Notre-Damessa vuonna 2009, Ruotsissa, Portugalissa, Espanjassa, Italiassa ja Vatikaanissa.
Säveltäjänä Siimes on itseoppinut. Hänen tuotantonsa käsittää mm. kaksitoista urkusinfoniaa ynnä muita soolosoitinteoksia uruille, pianolle, cembalolle, kitaralle ja huilulle sekä kamari-, orkesteri- ja vokaalimusiikkia, yhteensä runsaat 150 teosta. Sävellyskonsertteja hän on pitänyt Helsingin Kallion kirkossa vuonna 2003 ja Helsingin tuomiokirkossa 2007. Kesällä 2010 ilmestyi Siimeksen ensimmäinen soololevy, jolla hän esittää mm. 10. ja 11. urkusinfoniansa Kallion kirkon pääuruilla (saatavilla osoitteesta www.fuga.fi). Vuonna 2011 Siimeksen teos Trois études voitti toisen palkinnon kansainvälisessä Aristide Cavaillé-Coll -sävellyskilpailussa Ranskassa. Sävellystilauksia hän on vastaanottanut Suomesta, Espanjasta ja Yhdysvalloista.
Musiikillisen työn ohella Santeri Siimes on opiskellut romaanista filologiaa Helsingin yliopistossa ja toiminut useiden romaanisten kielten opettajana sekä kääntäjänä. Tätä nykyä hän opettaa galegon kieltä ja Galician kirjallisuutta Helsingin yliopiston Humanistisessa tiedekunnassa sekä portugalia Helsingin yliopiston Kielikeskuksessa.
 


Nicolas de Grigny syntyi Reimsissä, opiskeli Pariisissa Nicolas Lebèguen johdolla ja toimi urkurina Saint-Denis’n basilikassa sekä sittemmin Reimsin katedraalissa. Valitettavan varhaisesta kuolemastaan huolimatta hän on Ranskan barokin merkittävimpiä ja edistyksellisimpiä hahmoja. Koko Grignyn säilynyt sävellystuotanto sisältyy hänen 1699 julkaistuun kokoelmaansa Premier livre d’orgue, ‘Ensimmäinen urkukirja’, joka koostuu messusta ja viidestä gregoriaanisiin hymneihin perustuvasta versettisarjasta. Näistä kuullaan konsertin aluksi helluntaihymniin Veni Creator perustuvat versetit. Grignyn musiikin kieli ankkuroituu selvästi ranskalaiseen perinteeseen, mutta hän on niin teknisesti kuin syvällisyytensä osalta vertaansa vailla aikalaistensa joukossa, ja toisaalta hänen tuotantonsa sisältää myös merkittäviä innovaatioita mitä tulee esim. rekisteröintiin. Grignyn merkityksestä kertoo, että nuori Bach tunnetusti ihaili häntä ja kopioi käsin koko hänen tuotantonsa.

 
Alexandre-Pierre-François Boëly lukeutuu säveltäjänä lähinnä Ranskan varhaisromantiikkaan, mutta hänen musiikissaan on vielä selvästi kuultavissa myös klassismin, jopa barokin kaikuja. Saint-Germain-l'Auxerrois-kirkon urkurina Pariisissa Boëly pyrki ajan maun vastaisesti tekemään vanhojen mestareiden, mm. Bachin, Frescobaldin ja Couperinin, musiikkia tunnetuksi – sillä seurauksella, että joutui erotetuksi virastaan! Tänään kuultava Récit de tierce en taille on oiva esimerkki Boëlyn asemasta eräänlaisena siltana vanhan musiikin ja romantiikan välillä, sillä sävellysmuotona tierce en taille, jossa vasen käsi soittaa runsaasti ornamentoitua sooloa jalkion ja oikean käden sointukudosta vasten, on leimallisesti Ranskan barokkiin kuuluva mm. monien sarjojen meditatiivisena osana.
Belgialaissyntyinen César Franck, joka oli ollut Pariisissa opiskelemassa jo teini-iässä, teki elämäntyönsä siellä Sainte-Clotilde-basilikan ensimmäisenä urkurina ja Pariisin konservatorion urkujensoiton professorina. Niin säveltäjänä kuin seuraavien urkuripolvien kouluttajana hän kuuluu epäilemättä ranskalaisromanttisen koulukunnan isiin. Kuuluisa Preludi, fuuga ja variaatio uudistaa perinteistä, barokin ajalta periytyvää parillista rakennetta, kun fuugan jälkeen preludi palaa muunneltuna. Teos on omistettu Franckin ystävälle Saint-Saënsille.


Edmond Lemaigre aloitti musiikkiopintonsa synnyinkaupungissaan Clermont-Ferrandissa ja jatkoi niitä Pariisissa mm. Édouard Batisten urkuoppilaana. Hän työskenteli pisimpään Clermont-Ferrandin katedraalin urkurina. Vuonna 1888 Lemaigre siirtyi Pariisiin Trocadéron konserttisalin urkuriksi, mutta ennenaikainen kuolema katkaisi uuden uran valitettavan lyhyeen. Hänen urkusävellystuotantonsa sisältää lähinnä ranskalaista eleganssia huokuvia karaktäärikappaleita, jotka ovat harmillisesti painuneet lähes tyystin unholaan myös hänen kotimaassaan, mutta ansaitsisivat epäilemättä löytää tiensä takaisin niin liturgiseen kuin konserttikäyttöön, kuten Franckille omistettu poloneesirytminen Sinfoninen fragmentti osoittanee. 


Aloÿs Claussmann oli kotoisin Alsacesta, opiskeli Pariisin École Niedermeyrissa Eugène Gigout'n oppilaana ja teki uransa Clermont-Ferrandissa, jossa toimi ensin katedraalin kuoronjohtajana ja sittemmin seurasi Edmond Lemaigrea sen urkurina sekä perusti kaupungin konservatorion ja johti sitä kuolemaansa asti. Claussmannin laaja sävellystuotanto käsittää uruille niin konserttimusiikkia – josta esimerkkinä viehkeä ja veikeäkin Pastoraali – kuin liturgiseen käyttöön tarkoitettuja pienimuotoisempia kappaleita sekä lisäksi mm. piano-, kamari- ja vokaalimusiikkia, ja myös hän tarjoaisi kerrassaan valtavasti löydettävää etenkin urkureille.


Mélanie Bonis, syntyperäinen pariisitar, sai kotikaupunkinsa konservatoriossa opiskellessaan opettajiltaan pelkkää suitsutusta, mutta joutui musiikilliselle uralle omistautumisen sijaan asettumaan kotirouvan rooliin vanhempiensa rahasyistä järjestämään avioliittoon. Bonis, joka ei kuitenkaan koskaan lakannut säveltämästä, signeerasi teoksensa nimellä Mel, josta hänen sukupuolensa ei käynyt selvästi ilmi, harvoja naissäveltäjiä kun vielä tuolloin karsastettiin. Hän sävelsi mm. runsain mitoin kamari- ja pianomusiikkia, samoin jonkin verran vokaali- ja orkesteriteoksia. Urut, joihin hän oli päässyt tutustumaan César Franckin johdolla konservatoriossa, säilyivät tiettävästi hänen elinikäisenä lempisoittimenaan, ja vaikkei hän toiminutkaan ammattimaisesti urkurina, hänellä oli tilaisuus jatkaa niiden soittamista säännöllisesti erityisesti parissa maaseutukirkossa miehensä suvun omistusten lähellä sekä vanhoilla päivillään omalla kotisoittimellaan Pariisissa. Mel Bonis kirjoitti uruille vajaat 30 pienimuotoista kappaletta, joista Prière (Rukous) on yksi hurmaavimpia.


    Alexandre Guilmantin oppilas, kotikaupunkinsa Saint-Germain-en-Layen kirkon urkuri vuosikymmenten ajan, säveltäjä ja urkujenrakentaja Albert Alain on mittavasta ja ansiokkaasta tuotannostaan huolimatta jäänyt paljon vähemmälle huomiolle kuin lapsensa, Ranskan 1900-luvun omaperäisimpiin ja merkittävimpiin urkusäveltäjiin kuulunut, traagisen nuorena toisessa maailmansodassa menehtynyt Jehan Alain ja tämän nuorempi sisar, aikamme merkittävimpiin urkutaiteilijoihin lukeutunut Marie-Claire Alain. Albert Alainin kuulasta Scherzoa kuunnellessa on helppo ymmärtää Jehanin sanoneen oppineensa isältään musiikillisen ajatuksen kirkkautta ja säveltäjän moitteetonta käsityötaitoa. Jehanin alkaessa saavuttaa menestystä jäljittelemättömällä tyylillään isä-Albert lakkasi säveltämästä pitkäksi aikaa, mikä sai Jehanin kommentoimaan: “Jos hän ei kirjoita, aikamme suurin kirkkomusiikin säveltäjä vaikenee, ja miksi? Vain koska hänen herra poikansa on saanut päähänsä kirjoittaa polytonaalista musiikkia.” Jehanin kuoleman jälkeen Albert Alain kuitenkin – kaikeksi onneksi – tarttui sävellyskynään uudelleen. 
Keski-Ranskasta kotoisin ollut Émile Bourdon opiskeli Pariisissa mm. Louis Viernen, Alexandre Guilmantin ja Charles-Marie Widorin oppilaana ja teki uransa Monacossa katedraalin urkurina ja ruhtinaallisen musiikkiakatemian urkujensoiton professorina. Hän sävelsi etenkin urkumusiikkia sekä erinäisiä vokaali-, kamari- ja orkesteriteoksia. Haikea ja tunnelmallinen Elegia on kirjoitettu vuonna 1971 Bourdonin ystävän ja opiskelutoverin Marcel Duprén muistoksi, ja se jäi hänen viimeiseksi sävellyksekseen.


    Albert Ribollet syntyi Lyonissa, opiskeli Pariisissa Widorin, Guilmantin ja Viernen johdolla ja teki elämäntyönsä Nizzan kasinon (!) ja katedraalin urkurina ja Nizzan konservatorion johtajana. Ribollet menetti toisen jalkansa rintamalla ensimmäisessä maailmansodassa, mutta se ei estänyt häntä jatkamasta uraansa urkurina ja improvisoijana. Riemukas Fantasia vuonna 1921 julkaistusta 12 kappaleen kokoelmasta on oiva esimerkki Ribollet'n henkevästä ja kekseliäästä sävelkielestä.
Santeri Siimeksen Trois études on sävelletty 2011 ja se palkittiin Ranskassa kansainvälisessä Aristide Cavaillé-Coll -sävellyskilpailussa, joka järjestettiin urkujenrakentajan 200-vuotisjuhlan kunniaksi. Teos on kirjoitettu siten, että se on toteutettavissa pienilläkin, kaksisormioisilla Cavaillé-Coll-uruilla, jollaisen tarjoamia mahdollisuuksia se pyrkii hyödyntämään mahdollisimman kattavasti. Kukin kolmesta etydistä keskittyy lisäksi erilaisiin soittoteknisiin haasteisiin – kuten on ollut tapana romantiikan ajalta lähtien, jolloin etydi-nimitystä alettiin käyttää pelkkien harjoitelmien sijaan täysipainoiseksi konserttimusiikiksi tarkoitetuista, mutta usein erityisen virtuoosisista kappaleista.

 


 

  • Nuorille Nuorille
  • Musiikki Musiikki

Linkki avautuu uudessa välilehdessä


Järjestäjä

Vaasan suomalainen seurakunta, Vasa svenska församling