Surussa, kriisissä

Sairaudet, kuoleman kohtaaminen, työttömyys tai avioero ovat tilanteita, joissa elämän perusteet saattavat järkkyä. Surun ja kriisin aikana voit ottaa yhteyttä diakonityöntekijään, pappeihin, sairaalapastoreihin ja perheneuvontaan.

Surun kohdatessa

Läheisen menettäminen aloittaa surutyön, joka voi olla kaipausta, ahdistusta, pelkoa, vihaa, katkeruutta ja syyllisyyttä. Surua voi käsitellä monella tavoin.

Puhuminen ja jakaminen helpottavat, auttavat jaksamaan ja selviytymään pikku hiljaa eteenpäin. Voit surra yhdessä toisten menetyksen kokeneiden kanssa tai keskustella kahden kesken seurakuntasi papin tai diakoniatyöntekijän kanssa.

Vammaisille ja päihdekuntoutujille järjestetään omia vertaistukeen perustuvia sururyhmiä.

Seurakunnan sururyhmiä

Sururyhmä

Sururyhmä on tarkoitettu sinulle, joka haluat jakaa suruasi ja kokemaasi keskustelemalla pienryhmässä muiden lähiomaisensa menettäneiden kanssa. Ryhmässä annetaan tilaa puhua, ilmaista tunteita tai vain kuunnella. Keskustelut ovat luottamuksellisia. On hyvä, että ryhmään tullessa omaisen kuolemasta on aikaa kulunut vähintään kolme kuukautta. Ryhmät kokoontuvat papin ja diakoniatyöntekijän johdolla kahdeksan kertaa, ja on suositeltavaa osallistua jokaiseen tapaamiseen. Sururyhmissä käyneet ovat kokeneet saaneensa apua keskusteluista muiden samassa tilanteessa elävien kanssa. 

Syksyllä 2023 aloittaa päiväryhmä ja iltaryhmä.

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen verkkolomakkeen kautta 31.8. mennessä:
https://www.mvs.fi/srk/vaasa/url/H0rNpy2djM

Ilmoittautuminen puhelimitse:
kirkkoherranvirastoon puh. 06 326 1209. Avoinna arkisin klo 9-15.  

Lasten vertaisryhmä

Lasten vertaisryhmä on tarkoitettu 4-12-vuotialle lapsille, joita on kohdannut läheisen kuolema. Menetetty läheinen voi olla oma vanhempi, sisarus, isovanhempi, kummi, ystävä tai muu lapselle tärkeä ihminen.

Vertaisryhmässä lapsi tapaa muita lapsia, jotka ovat samankaltaisessa elämäntilanteessa. Lapsi saa ryhmässä ilmaista ajatuksiaan ja tunteitaan erilaisen toiminnan ja yhdessä tekemisen kautta.

Ryhmä on suljettu ja se kokoontuu kuusi kertaa 1,5 tunnin ajan. Ryhmiä perustetaan tarpeen mukaan, kun ilmoittautuneita on 5-6 lasta. Illan aikana lapset saavat pienen iltapalan. Vertaisryhmät ovat maksuttomia.

Ryhmä on tarkoitettu sekä vaasalaisille että mustasaarelaisille. Ilmoittautuneisiin otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti.

 

Tiedustelut:

vaasalaiset: puh. 044 480 8221 tai puh. 044 480 8241 

mustasaarelaiset: puh. 044 595 9273 / soile.karppi@evl.fi

 

Hautaan siunaaminen ja hautapaikat

 

Hautaan siunaamisesta löydät tietoa kirkollisten toimituksen sivuilta. Hautapaikan valintaan, hautaustapaan ja muita hautausmaan liittyvään tietoa on Vaasan seurakuntayhtymän hautausmaat-sivuilla

Surunauha

Itsemurhan tehneiden läheisille tarkoitettu ryhmä kokoontuu myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.
Itsemurhan tehneiden läheiset ryLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Sairaalapapit (linkki sairaalapappien sivuille)

Vaasan keskussairaalassa, Vaasan kaupunginsairaalassa ja Vanhan Vaasan sairaalassa työskentelevät sairaalapapit palvelevat potilaita, omaisia ja henkilökuntaa.

 

taivas. pilviä, jotka auringonlasku on värjännyt keltaisen punertavaksi. Etualalla meri
Iltameri