05.07.17

Kamarimusiikkikonsertti Share

Kamarimusiikkikonsertti
Etelä-Euroopan aurinkoa ja Brasilian sykettä

Palosaaren kirkossa to 27.7. klo 19

Jenny Metsälä, huilu
Martta Valkeus, sello
Valtteri Tuomisto, urut/piano

Säveltäjänimiä mm. Bach, Saint-Saëns, Villa-Lobos ja Piazzolla

Vapaa pääsy ja ilmainen käsiohjelma.

Järjestetään yhteistyössä:
Vaasan suomalainen seurakunta
Oulun kamarimusiikki ry.

Konserttia tukevat:
Casanova Production Oy
Viljo ja Maire Vuorion säätiö

 

Valkeus Metsala

 

 

 

 

 

 

 

 



Martta Valkeus
on diplomisellisti ja kevyen musiikin laulaja. Hän valmistui musiikin maisteriksi ja sellistiksiSibelius-Akatemiasta kesällä 2014 ja toimii tällä hetkellä freelance-muusikkona niin taidemusiikin, kuin kevyen musiikin puolella. Valkeuksen sello-ohjelmistoon kuuluu klassisen musiikin lisäksi esim. runsaasti barokkimusiikkia, argentiinalaisia ja suomalaisia tangoja sekä monipuolisesti kevyttä musiikkia.
Kaunisäänisenä laulajana hän esittää mm. pop-balladeja, countrymusiikkia, jazzia ja vanhoja iskelmiä. Hän voi myös säestää itseään sellolla tai akustisella kitaralla.

Huilutaiteilija Jenny Metsälä on kouluttautunut huilistiksi Sibelius-Akatemiassa esittävän säveltaiteen koulutusohjelmassa ja valmistunut myös Kuopion Konservatoriosta yhtye- ja orkesterimuusikoksi. Metsälällä on laaja ohjelmisto klassisesta musiikista argentiinalaiseen tangoon ja nykymusiikkiin. Hän on esiintynyt mm. sinfoniaorkesterin solistina ja erilaisissa poikkitaiteellisissa produktiossa, kuten viimeisimpänä Helsingin Musiikkitalossa äänitaiteilija Johannes Ylipään kanssa yhdessä säveltämässään konsertossa huilulle, näkymättömälle orkesterille ja Wiimote-peliohjaimella kontroilloidulle live-elektroniikalle.

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle