13.09.16

Jussi Syren And The Groundbreakers Huutoniemen kirkossa Share


Jussi Syren And The Groundbreakers Huutoniemen kirkossa

Jussi Syren And The Groundbreakers konsertoi Huutoniemen kirkossa pe 30.9. klo 19. Konserttiin on vapaa pääsy. Järjestäjä toimii Vaasan suomalainen seurakunta.

Bluegrass-yhtye Jussi Syren And The Groundbreakers juhlisti viime vuoden lopulla kahdettakymmenettä toimintavuottaan pitkäsoiton merkeissä. Groundbreakers on aktiivisin bluegrass-yhtye Yhdysvaltain ulkopuolella ja on saanut tunnustusta kansainvälisestikin.

Bändin levyt soivat säännöllisesti Amerikan radioasemilla ja kiertueita on tehty yhdeksässä USA:n osavaltiossa ja kuudessa Euroopan maassa. Suomi on kuitenkin edelleen bändin aktiivisin toiminta-alue ja keikkoja kotimaassa kertyy vuodessa 60 - 70. Bluegrassin pää-äänenkannattaja Bluegrass Unlimited antoi Highlight-arvion toukokuun numerossaan.

Gospel on tärkeä osa bluegrass-tyyliä ja tätä perinnettä Groundbreakers toteuttaa hengellisissä konserteissaan. Pääpaino on tällöin harmonia-laulussa ja a acapella-kappaleitakin kuullaan. Materiaali on osoittain Syrenin omasta kynästä.

Yhtyeeseen kuuluu mandolinisti-laulaja Syrenin lisäksi banjisti Tauri Oksala, kitaristi Juha-Pekka Putkonen, sekä basisti Kari Hella.

JussiSyren TheGroundbreakers Bluegrassgospel Huutoniemenkirkko 09 2016 WEB pieni

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle